Artefaktit esiintyvät meille

Là Bas & T.E.H.D.A.S: Elävä arkistopäivä 9.5.2015
Live Document & Performance Evening

Iina Ukkonen

Edellisen esityksen savun haju, muistikuva omasta ruumiillisesta reaktiosta siihen, muistikuvaa häkää koskevien asioiden yhtäkkisestä muistamisesta.

Punainen seinä koristellun, katetun pöydän takana, mitenkään muuten ei voisi olla. Esiintyjää ei ole, mitä kauemmin häntä ei ole, sitä enemmän pöytäliina, keltaisten ruusujen maljakko, kynttilät, lasit esiintyvät.

Artefaktit esiintyvät meille, ne käyttävät meitä yleisönä.

Esiintyjä, nainen, saapuu ja istuu pöydän ääreen. Hän on juhlava – ja myöhässä, hän sanoo.

Nainen kaataa vettä lasiin ja hengittää syvään, kuin valmistautuisi johonkin fyysiseen ja vaativaan.

Hän istuu kädet pöydän alla, liina peittää pöydän maahan asti. Ajattelen hetken, että pöydän alla tapahtuu jotakin.

Hän nostaa kädet pöydälle.

Kuin itkun jäljiltä hän painelee liinalla kasvojaan. Klassinen musiikki tuo tilaan toisen tilan, tähän tilaan tilan, jossa musiikki on soitettu ja äänitetty. Mikään ei tuo tähän tilaan tilaa, jossa esineet on valmistettu.

Nainen katsoo avoimesta ovesta ulos käytävään, sekin tuo toisen tilan tähän tilaan.

Ovesta tulee mies, joka tuo valtavan koiran huoneeseen. Se ei kuulu esitykseen, siitä tulee osa esitystä.

Lähetti tuo cokiksen ja pizzan.
– Ai sulla on joku esitys täällä menossa.
Nainen maksaa kuin kotiovella.
– En tiennytkään, että täällä olis yleisöä.
Lähetti lähtee ja nainen menee syömään pizzaa lattialle polvilleen.

Sitten hän hakee yhtäkkiä vierestäni jääkaapista oluttölkin, huomaan jääkaapin vasta nyt, potentiaaliset aktualisoitujat: mitä muuta huomaan vasta kun hän käyttää sitä. Katson ympärilleni.

Nainen syö yhä nopeammalla tahdilla pizzaa ja juo cokista ja olutta. Hän on kahareisin laatikon edessä, riuhtoo sen seinämiä alas, muotoilee pizzasta möykyn, jota ahtaa suuhunsa.

Tuon kaiken syömisen idea. Tuon syöminen. Lauseeni hänen syömisestään, lauseet, jotka väistävät todellisuudessa tapahtuvan teon, oikaisevat kokemuksen reunaa pitkin.

Odotan, että nainen oksentaisi.

Hän vetäytyy istumaan seinää vasten, katsoo jäännöksiä ja nousee pyyhkimään kasvonsa/naamansa. Onko epäsivistyneesti juuri syöneellä ihmisellä kasvot vai naama?

Kalja menee vesikarahviin, laatikko pöytäliinan alle, pizza servettiin käärittynä maljakkoon ruusujen sekaan.

Hän tarkistaa huulipunan taskupeilistä, pukee takin ylleen, puhaltaa kynttilät ja lähtee.

 

(Artefakteja koskevat ajatukset on jäljitettävissä Mikko Lehtosen Artefaktit, efektit, affektit -puheenvuoroon tapahtumassa muutamaa tuntia aiemmin.)